Onnistuitte löytämään Natalien tunnelien päästä. Hän hengittää vielä, mutta on jo tajunnan rajamailla. Annatte pikaisesti vastalääkkeen ja hetken päästä hän pystyy jo puhumaan.

"Olen kuullut huhuja portaalista, joka voisi viedä meidät takaisin kotiin. Portaali aukeaa kuitenkin vain Smaragdinvihreän kuun ollessa taivaalla - joka tapahtuu vain kerran kymmenessä vuodessa. Onneksemme se tapahtuu tänä yönä. Tasan tunnin kuluttua kuu on korkeimmillaan ja oikeassa asennossa avaamaan portaalin."

Teidän täytyy kiirehtiä …tai odottaa kymmenen vuotta.

Haparoitte läpi vaarallisen viidakon aloittaaksenne matkan portaalille joen toisella puolella. Yhtäkkiä pieni apina hyppää selkäreppusi päälle ja karkaa tiehensä jokin vihreä esine kädessään.

Tajuatte, että röyhkeä pikku otus varasti smaragdin! Lähdette perään, mutta kohtaatte viisi vaarallista eläintä.